sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Mä meen mihin meen ja meen jos mä haluun

Hups, viime postauksesta alkaa olla taas hiukan liian pitkä aika... Kauheesti kaikkea äksöniä ollut viimeaikoina, koneella istuminen on jäänyt entisestäänkin aika vähälle. 

Ensin vaikka niitä näyttelykuulumisia. Taino, yhtäkään näyttelyä ei olla kuukauden aikana kierretty, mutta treenattu on ja paljon. Lilon varalle mulla oli paljon näyttelysidonnaista ohjelmaa kesäksi, mutta neiti vesitti mun suunnitelmat ja päätti vetää turkin kesälookkiin - ekaa kertaa varmaan ikinä! Ei sillä koskaan kovin näyttävää turkkia oo ollu, mutta yleensä kesä on ollu se täyden turkin aika. Noh, olen itsepäinen ja vien sen kuitenkin pariin kehään, Riihimäelle ainakin kesäkuussa ja Helsinki KV:ssa varmaan pyörähdetään heinäkuussa. Jos sitten syksyllä lisää. Sormet ristiin että juoksut antaisivat odottaa itseän tuonne syys/lokakuun vaihteeseen, ehdittäisiin kiertää loppuvuoden näyttelyt ennen sterkkausta. 

Norris ei sitten lähtenyt Harjavaltaan kun todellisuus iski ja kovaa - eihän tuo toimi ulkona edes sitä vähää mitä hallissa. Ollaan nyt treenattu ahkerasti kotona lenkkien lomassa ja muutaman kerran mätsäreissä kun porukka alkaa hävitä paikalta. Kyllä tuosta vielä jonain päivänä vakavasti otettava näyttelykoira tulee, mutta hetki voi vielä mennä :D Norris pitää nyt näyttelyistä kesätreenitaukoa ja kehiin palataan viimeistään lokakuussa Seinäjoella. Ehkämahdollisesti käydään parit ryhmikset ihan treenimielessä jo aikaisemmin jos kehäkäytös alkaa näyttää hyvältä. 



Norppaponi täytti vuoden 14.5.! Ei kyllä uskoisi, tuo on vielä niiiiin kakara. Välillä väännetään itkua kun mikään ei onnistu ja seuraavana päivänä hypitään riemusta kun kaikki menee nappiin. On tää tällasta teinimeininkiä, en kyllä malta oottaa että poikanen kasvaa aikuiseksi ;) 

Lilo on rohmunnut mätsäreissä jo vaikka kuinka paljon palkintoja! Ollaan oltu parhaimmillaan PUN1 BIS4 & PUN1 BIS1! JH-sijoja Lilon kanssa on tullut muutamia, 2xJH2, 2xJH3 ja 1xJH4. Nyt me aloitetaan Lilon kanssa projekti Kehässä ei syödä. Lilo keskittyy ihan liikaa ruokaan ja etsii koko ajan maasta nameja jos sinne on joku yksi sattunut tipahtamaan. Kokeilen nyt parissa mätsärissä mennä pelkän lelun kanssa kehään, jos mielenkiinto pysyisi enemmän siinä esiintymisessa ;) 







Lelujen ainakin pitäisi olla aika mahti juttu ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti