maanantai 18. tammikuuta 2016

Näyttelytour talvi 2015-2016

Me pidettiin ilmeisesti parin kuukauden blogitauko, jotenkin ei ole koneella istuminen innostanut pitkään aikaan. Nytkin tulin lähinnä päivittelemään näyttelykuulumisia, katsellaan jos laajempi kirjoitusinto palaisi tässä kevään mittaan. 

Jyväskylän näyttelyyn siis jäätiin. Ei ollut ihan meidän viikonloppu tulosten puolesta (paitsi Norpan ensimmäinen ERI!!), mutta oli ihana nähdä kaukaisiakin ystäviä ja Norrisin kasvattajaa pitkästä aikaa. Ihana Anni oli myös lupautunut jälleen esittämään Norppapojun, sain oikein yllättyä kuinka herran käytös oli parantunut Helsingin ryhmiksen jälkeen.

Norrisin arvostelut Jyväskylä KV 2015

Wilberg Leif-Herman, Norja 21.11.2015
"Up to size, but excellent type. Head is a little long. Good ears and eyes. The big white marks tend to spoil the expression. Good angulations. Little steep croup. Needs to body up. Good feet. Good movement. Good coat." NUO-ERI

Brace Andrew, Iso-Britannia 22.11.2015
"1 1/2 sable. A little plain in head. Scopy outline with good angulation and well bodied. Tail carriage could be better. Needs to strengten behind." NUO-EH

Lilon arvostelut Jyväskylä KV 2015

Wilberg Leif-Herman, Norja 21.11.2015
"Up to size bitch. Very nice type. Feminine head, a little long in muzzle. Good head carriage. Moderate angulation. Prefer a better rounded croup. Very soft in coat. Moves well." AVO-EH

Brace Andrew, Iso-Britannia 22.11.2015
"4 1/2 sable. Slightly elongated foreface. Pleasing basic balance. Well bodied. Hind quarters could be better let down. Moves close behind. Tail carriage could be better." AVO-EH

***

Messariin lähdettiin vailla mitään odotuksia, Lilo tällä kertaa ainoana matkassa. Norrisia en viitsinyt niillä hinnoilla ilmoittaa, ei se kummempaa menestystä sillä käytöksellä ja hontelossa kunnossa olisi saavuttanutkaan. Lauantaina vietettiin taas aikaa ystävien seurassa ja olikin mukava jakaa Lilon pienimuotoinen saavutus tuttujen kanssa. Sunnuntaina autoin Minitiimin kasviksen esittämisessä, sain hihnanpäähän ihanan mummokoira Nepparin jota oli ilo esittää. Sunnuntain EH ei harmittanut enää yhtään, olin niin iloinen lauantain luokkasijoituksesta ja SA:sta, sellainen on Messarissa noin kovatasoisessa luokassa harvinaista herkkua! 

© Tiina Karjalainen

Lilon arvostelut Helsinki Winner 2015 & Voittaja 2015

Delerue Pedro Sanches, Portugali 5.12.2015
"Medium size. Excellent head and expression. Good neck and topline. Correct angulation. Strong movement. Excellent coat." AVO-ERI AVK2 SA

Dryburgh Garry, Australia 6.12.2015
"Good breed type. Nice outline. Would prefer more feminine in head. Good head plans. Good neck. Prefer more development of body. Good hind quarters. Balanced movement. Prefer more reach and drive." AVO-EH

***

Turkuun lähdettiin sitten viime lauantaina avaamaan näyttelykausi 2016. Anni lähti tällä kertaa seuraksi ja Norpan esittäjäksi ilman omia tyttöjä ja matka taittui hyvässä seurassa oikein mukavasti. Lilo oli häkistä tullessaan aivan järkyttävässä kunnossa, karvaton ja hilseilevä karvanlähdöstä ja kuivasta talvi-ilmasta johtuen, mutta Annin taikakeinoilla saatiin tyttö kehäkuntoon ja oikein hienoon sellaiseen. ♥ Lilo pääsi isosta luokasta kuuden parhaan joukkoon ja olen oikein ylpeä tytöstä, vaikka juuri ennen sijoituksia tiputtiinkin.

Norrisin arvostelu Turku KV 2016

Giura Anca, Romania 16.1.2016
"Correct proportions between muzzle and skull, but too pronounced stop. Ears are a bit too apart, so the skull seems rounded. Correct bite. Level topline. Correct croup and underline. Having the typical movement. Good coat. Still a little bit scurry." NUO-EH

© Anni Hautala

Lilon arvostelu Turku KV 2016

Giura Anca, Romania 16.1.2016
"Maybe of the superior limit of the standard. Substance, but still feminine. Correct well ? head. Right proportions between muzzle and skull . Well defined body. Correct angulation. Correct eyes, ears and bite." AVO-ERI

© Anni Hautala